perjantai 20. tammikuuta 2012

Professional help



Tumblr_lxj83rd9pc1r2ietwo1_250_large

Kävin ensimmäistä kertaa puhumassa ongelmistani vieraalle aikuiselle. Koulun kuraattorille siis menin! Ei tuntunu mitenkään erityisen vapauttavalta puhua hänelle kaikesta, ja paljastella asioita. Tuntui vaan että sisimmissään hän ajatteli minusta pahaa. Ehkei oikeasti mutta sitä mietin kokoajan.
Sovittiin että alkaisin mennä joka ilta 23:00 nukkumaan. Oho kello on puoli yksi... Nomutta tää on vasta ensimmäinen yö. Ja sitten sovittiin tyyliin että koitan keksiä ittestäni positiivisia asioita joka päivä. Minä itse laitoin ittelleni säännöiksi että ainakin 3 hedelmää päivässä massuun ja enemmän vettä ja maksimi 2 leipää! Tänään illalla söin vielä leipää mutten ahminut sitä. Tunnen itteni melkein normaaliksi. Aijon hitaasti mutta varmasti kuihduttaa pois Amyn mun elämästä. Mä oon voinut niin huonosti varsinkin fyysisesti nää pari viimestä päivää ku oon vaan ahminut. Se on ollut ihan kamalaa, enkä kestänyt enään joten siksi menin puhumaan tälle ihmiselle. Kaikki kääntyy vielä parhain päin.

Sain 8- uskonnonkokeesta! Luin ehkä kymmenesosan koko kirjasta... :D osasin sen oman alueeni vaan niin hyvin et tuli täydet pisteet niistä mist tiesin jotakin. *tyytyväinen*

nyt pitäis tehdä vielä psykologian esseetä. Oh godness. Oisin senkin voinut tehdä hieman aikaisemmin. Mä oon ihan toivoton! Ei se mitään. Annan itselleni anteeksi... Oon vain ihminen.

Tumblr_lkl0sr7fqt1qaqhyso1_r5_500_large

I wanna be pretty... Like her..

Kuraattori kysy jos se saa lukee mun blogia. NOPE I said! :D
Definitely not. Too personal.

Huomenna meen shoppailemaan vähän, koitan löytää thinspausvaatteita! :) <3

Ajipd1rcaaaw8pu_large

EDIT:
Olin äsken pesemässä naamaani kun oksennus nousi kurkkuun. Syljin sen ulos ja ihmettelin. Sormet kurkkuun ja laattasin monesti ulos päivän syömisiä. Se oli vaan liian helppoa, kuin se olisi pyrkinyt ulos. Ennen mulla on ollut vaikeuksia oksentaa mut eipähän näytä olevan ongelma enään. Tulis varmaan lisääkin ylös mut se tekee pahaa hampaille ja pelkään niiden puolesta. Silti oon iloinen tästä. Sick, just pääsin sanomasta etten oksentele ollenkaan usein. Kurkkua kirvelee.

2 kommenttia:

  1. Nyt pakotan itteni kommentoimaan pitkästä aikaa!!

    Ihanaa että oot jollekin kertonut <3 Oon älyttömän ylpee susta! Kyllä sulle löytyy joku ratkasu tälle ongelmalle. Joko lieventävä tai poistava. Mäki oon yrittäny nyt vähän säätää tuota nukkumaanmenoa aikasemmaksi ja meenki usein arkisin 21-23 nukkumaan. Aamulla on sit virkeempi eikä tuu yöllä ahmittua ;)

    Näkyykö mun uudet postaukset bloggerissa? Mun muistaaksee ne ei näy koska se on yksityinen kokonaa :((

    Jali tuossa kuosii vielä ja mä voisin käydä syömässä aamupalani ennenkuin on liian myöhäistä.. TÄNÄÄN KUNTOSALILLE ♥ ..eikös lauantai oo lepopäivä.. :D

    Tsemppiä!
    ♥:zom

    VastaaPoista
  2. Hienoa et oot uskaltanu mennä puhuu jollekkin sun asioista! :) Mäki aattelin et sit ku lukion abivuos alkaa ni meen puhuu tyylii koulupsykologille...mut ei siel ees oo sellasta tällä hetkellä ni olin sillee no ei väkisi sit :D Ja nii oon siis 161cm pitkä :)
    Take care!

    VastaaPoista