Se sujuu jo vähän liiankin helposti toi...

sori toi viime postaus oli aika random.....

Tänään eka ajatus aamulla oli tää soppa minkä oon hissukseen keittänyt. Voin pahoin koko päivän. Söin näkkileivän aamupalaksi kahvin kera, ja seuraavan kerran sitten seittemältä illalla menin kämppiksen kanssa RAXiin syömään. Noh, oli ollu vatsa vähän kipeenä ennen sitä ja lopulta olin syöny jonkun verran (liikaa) ja eiköhän sitä sit menty vessaan laattaamaan sitä ulos. Ihan sormien voimin. Mut en pystyny pitää sitä sisällä enään. En o koskaa noi nopee syömisen jälkeen laatannu. Ei ollu kivaa ku se ei ollu sulanu vielä yhtään. :( Mut sen jälkeen oli tosi hyvä fiilis. Ja se kävi niin helposti! Sit join light kokista loppuillan. Ja tääl kotona vielä pullollisen vettä.

but it felt so good...

 

Kuinkahan paljo kaloreita muhun jäi?

En voi ajatella tätä kaikkea enään. Tuun täysin hulluks. Ei tällane oo normaalii et pasmat menee iha sekasin vaa jännityksestä. Meinasin mennä aikasee nukkuu nyt selvittää päätäni! En voi muutakaan.
Silti joku mun sisällä haluis jäädä feisbuukkiin stalkkaamaan jos jokin tietty henkilö sinne jotain postaisi. Ihan ku oisin siitä huolissani... Tai pikemminki.. haluisin tietää koko ajan mitä se tekee. Ku ei oo kivaa et en oo tekemäs sitä kaikkee sen kanssa.

Oon sellastaki muute nyt miettiny et jospa mä teen vaan palveluksen Hänelle jos lopetan tän meiän jutun. Voisin olla sen tukena ja kaverina ja olkapäänä sitte kunnes se on jaloillaan. Keskustella asioista sen kanssa. Ja sit se ois vapaa musta. Vapaa löytämään jonkun joka on sille tarkotettu. Must nimittäin tuntuu etten se kummiskaan pitemmällä ajatuksella ole minä. Me ollaa koettu hienoja asioita yhdessä ja arvostan niitä kaikkia tosi paljon. Mulle tulee tietysti ikävä sitä. Mut kaikesta selviää, ja voitais tehdä se yhdessä ystävinä.

Mut tosiaan mitään ei ole vielä tapahtunut, eli mitä tahansa voi tapahtuA... En nuolase ennenku tipahtaa. Mistä mä tiiän jos vaikka tajuun sit ku nään sen etten tykkääkään N:stä? Siis mistä vitusta enää tiedän mitä mä haluun! Oon melko vihanen ittelleni siitä. Mut yhä vieläkin: saa nähdä. Koitan pysyy hengis perjantaihin asti ja sit mietin uudelleen.

Pitää varoo etten taas sorru itkee ja paljastelee asioita niinku sillon kerran... Pelkään et kännissä näin helposti tapahtuu. Liiankin helposti.

Äh, oon ihan liian kiintyny nyt tähän yhteen. Pakko pyristellä vähän irti. Koska jos joku menee pieleen ni se sattuu jos ootan liikoja.

Ja sitäkin voi sattua... Jos peräännynkin taas. Täs on aivan sairaasti tunteita pelissä. Pitää olla varovainen.

Odotan innolla mitä huomenna painan. Toivottavasti musta lähti suurin osa pizzasta ulos.

äääääääääääääääääääääääääääääää

Öitä..

<3

Öinen adrenaliinipiikki

Mikä energialataus. Vatsassa lentelee perhosia ja mua jännittää ja en haluu syödä ja melkee voin pahoin. Ja nään N:än vasta viikonloppuna. En kestä. En voi nukkua tällä ololla. Hemmetti!!

oon puhunu nyt monen kaverin kanssa tästä. Kriisi. Tekis vaa mieli huutaa, ihme kyllä, just nyt onnesta. Tästä ei tuu helppoo ja tiedän sen mut tää tunne mun sisällä on vaan jotain kaunista.

---

paitsi et nyt tajusin et mitä jos se onki suhteessa mut ei o kertonu sitä. se vois hyvinki olla sen tapasta. :(( nyt nukkuu.

Täällä on tyhjää ilman sinua.

Mä oon aivan toivoton... Tuntuu että on pakko tehdä jotakin vaikka en osaa sanoa mitä. Mä en edes tiedä miten mä siitä kirjoittaisin, mut tää tuntuu vaan niin toivottomalta. Kaikki on yhtä sekasortoa ja musta tuntuu ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti siltä, että mun sydän särkyy. Ihan oikeasti. Rakkaudesta..

En oo viime aikoina ajatellut paljon muuta kuin N:ää. Mulle on vitun sama onko se ylipainoinen niinkuin sillon joskus huolehdin. Ihan vitun sama onko se ihan hullu ja masentunut ja sadomasokisti mikä lie onkaan en edes tiedä enään mutta mä en voi lakata ajattelemasta sitä. Usein kun oon Hänen kanssaan ni ajattelen N:ää. Mä sanon nyt kaiken ihan suoraan. Tää tuntuu niin väärältä. N on postaillut nyt nettiin kaikkea mikä vaan vois saada mut mustasukkaseks, biisien lyriikkavideoita ja postauksia joissa se puhuu muista naisista ja mun paniikki vaan nousee hiljaa nousemistaan. Oon jo pitkään ollu mustasukkanen ku se on paljon kaikkien tyttöjen kanssa. Ja nyt oikeesti tuntuu et se tekee sitä tahalteen. Haluu näyttää et se on päässy musta yli. Just ku mä alan ymmärtää kuin paljo se mulle merkitsee. Samalla mietin et entäs Hän, voinko oikeesti olla vaan väärä Hänelle? Hän välittää musta tosi paljon. Meillä on ollut vaikeuksiamme viime aikoina...

Pointti on että mä tulen aivan sairaan hulluksi! N välttelee mua. En oo nähny sitä nyt kohta kuukauteen. Sil ois ollu mahdollisuus tulla jatkoille yhteen paikkaan minne mä tulin periaatteessa vaan sen vuoks ku luulin et sekin tulis sinne. Mut se ei noussu autosta. Se heitti mun muut kaverit toiselle puolelle tietä ja kaahas ryminällä pois. Ja se ties et mä olin siellä odottamassa. Luultavasti se näki mut ja tajus kans et tulin sen vuoksi. Voin aistia kuin paljon se nauttii kun mä kärsin.. Mä en enää haluu ottaa siihen yhteyttä koska pelkään et se torjuu mut taas. Mä en voi sanoo sille enään kuinka paljon se mulle merkitsee koska se vois vaan nauraa mulle päin naamaa. Se vois oikeesti olla päässy mun yli, vihdoinkin. Mut jos en tee tai sano mitään se vois vaan olettaa et oon onnellinen Hänen kanssa ja mikä pahinta, ties vaikka rakastua johonkin toiseen. Mun kurkkua kuristaa. Sormet rummuttaa hermostuksissaan näppäimistöä, yrittäen suoltaa ulos mun tunteita. mut ne jää kaikki tiettyyn pisteeseen. Oven taakse jota en saa murrettua. Ja vielä vaikeampaa olis tehdä kaikesta tästä jahkailusta loppu. Miten raastavan vaikeaa oliskaan antaa Hänen kävellä pois mun luota? Heittäytyä tuntemattomaan ja yrittää löytää takaisin N:än luokse, joka vois vaan kirjaimellisesti potkasta mut mutalammikon pohjalle ja jatkaa matkaansa ilman mua.

Mitä mä teen?

Mun sisällä on jyllännyt sellanen olo monta viikkoa nyt, että leijun jossain välimaastossa. Tekee mieli huutaa mutta se tarve ei ihan tarpeeksi ole siellä. Joten en kykene. Mut sitä tyytyväistä oloa ei koskaan tule. Se tarve on silti kokoajan siellä ja syö mua. Voi söispä se nää läskitkin pois....

Itken taas. Se helpottaa vähän oloa. Mut heti kun se loppuu, se palaa takaisin. Heti. Mulla ei oo koskaan ollut näin epätoivonen olo. Oon menettämässä N:än. Enkä mahda sille mitään.

En tiedä osaanko enään olla normaali sen seurassa. Mä vaan tarvitsen sen seuraa!! Mä en enään kestä! Vittu.. Mut se ei tarvitse mua. Tarvitsiko se koskaan? Oliko sen lohduttaminen pelkkä vale? Olin näkeväni ja tuntevani sen todellisen minä:n tulevan esiin ku purskahdin itkuun sen sylissä sillon pari kk sitten. Kun itkin ettei se välittänyt musta enään. Ja se sano.. että "ei noin saa sanoa". Monesti. Ja lohdutti, lempeällä äänellä. Jota en ollut kuullut pitkään aikaan sen suusta. Ja se jopa soitti vielä kun olin bussissa ja yritti selitellä miks ei olla nähty enempää viime aikoina. Ja halas mua monesti. Taino mä halasin sitä, mut eise kyllä vastarintaakaan tehnyt. Se on mulle kun toinen puolisko mun sielua, tunnen sellasta yhtenäisyyttä sen mieleen ja ajatuksiin ja lähes kaikkeen mitä se sanoo ja mistä se tykkää. Meillä on sama musiikkimaku. Samankaltanen tyyli olla ja pukeutua ja vittu ihan kaikki mä vaan taidan rakastaa sitä. Mä en voi tälle mitään enään. Mikään ei tekis mua onnellisemmaks kun halaus siltä. Kävellä käsi kädessä kaupungilla. Kuulla siltä, että se välittää musta. Mut mä en kuule mitään. Täällä on ihan hiljaista.

Koska sä et ole täällä

Sä et ole siellä.

Et oo mun sydämessä

vaik siel on sulle tilaa..

Mun on tehtävä jotakin. Mä en kestä tätä oloa. Mun sisällä kutkuttaa ihanasti mut sen kaiken pilaa se ajatus siitä et N ei halua olla mun lähellä. Se haluu mut pois sen elämästä. Unohtaa kaiken.

Älä unohda

Älä pakota

mua kääntymään pois.

Älä oleta

etten välitä

jottet onnea ittelles sois.

 

 

Mun kuuluisi nukkua

jo unten maassa,

mut en unestani kiinni saa

sä lentelet muissa maissa.

 

Täällä on aika tyhjää. Jokapaikassa on tyhjää kun sä et oo paikalla. Musta tuntuu niin jopa Hänen sylissä. On siinä mukava olla, ja hänen tuoksussansa tuntuu koti, mutta jokin siinäkin hetkessä sydäntä vastaan soti. En haluis tätä myöntää, enkä ylpeydellä sitä teekkään, mutta olen valehdellut jo tarpeeksi kauan. Liian monelle, ja itselleni, mut sitä yhä hoen kun Hän on siinä.

 

Tää on väärin. Mut osaanko lopettaa? Osaanko sanoa toiselle, kiltille ja niin hyvälle, että Hän ei minulle riitä? Tarvitsen sen oikean, juuri sen oikean. Sillä varmasti Hänellekin on jokin parempi, kuin minä. Joku joka oikeasti Häntä rakastaa...

 

En halua olla näkkäri.

Eilen ahmin pullaa ja oksensin. Oksentaminen tuntu niin helpolta ja hyvältä.. En silti saanu kun ehkä puolet ulos jos edes sitä. Tänään aamulla söin pussista loput minipullat kahvin kera. Siitä alko mun laihduttaminen. Aika erikoista eikö?

Join kahvia ja vettä koko aamun ja pärisin energiasta. Menin kouluun nii myöhään etten joutunu syömään siellä. Kotiin tultuani n. kello viisi söin vehnätortillan jonka sisällä oli jauhelihakastiketta. Jälkiruoaksi porkkana. Nyt aijon litkiä vettä niin paljon kun jaksan.

Kerroin Hänelle ihan äsken mitä eilen kävi ja pyysin että saisin tukea. Ilmoitan Hänelle aina jos tekee mieli ostaa jtn kamalaa tai ahmia tai jotain. Mulla ei ole muuta vaihtoehtoa nyt kuin laihtuminen koska muuten oon varmaan tosi heikko sen silmissä. Ja omissakin. Haluun vihdoinkin päästä sinne asti missä silloin kerran olin niin lähellä. 46 kiloa.

Koitan vältellä kaikkea liian.. solid? (mikä seon suomeks!?) kaikkii soosseja ja kevyitä höttöjä saan syyä. Ja paaljon paljon vettä. Nytki litkin. Ja kahvia aamuisin <33 Mustana.

Mun jääkaappi on aika tyhjänä just nyt. En jaksa käydä kaupassa. Siellä on kananmunia, juustoa, porkkanoita, omenamehua ja desi jauhelihakastiketta. Ja säilykeananasta. Kuivamuonakaapissa on näkkileipää, riisikakkuja, riisinuudeleita ja makaronia. Ja pakastevihanneksiakin on. ^^ Kyl ton nyt pitäis riittää aika pitkäks aikaa. Paitsi et en varmaa haluu syödä sitä pastaa... Eli hmm. :) Sit en syö mitään ku aina unohdan käydä koulun jälkee kaupas ^^ No joo se siitä, kyllä mun jotain täytyy syödä. En haluu surkastua, vaan pienentyä nätisti. Proteiinia kananmunista ja hiilareita näkkäristä ja vihanneksista.

Ja sitä vettä, voisin vaan antaa sen ottaa mun elämän haltuun! Kunhan ei.. huku. Se pelastaa mut vielä.

 

Hänen kanssa meneekin yllättäen hyvin. Puhuttiin kaikki läpi ja kerroin ihan että en aina oo varma tunteistani. Mut sit ku nähtiin ni osasinki arvostaa sitä ihan eri tavalla ja vaan haluisin kokoajan olla Hänen kanssa. Oon tosi helpottunu et ne tunteet kumpus takasin. Muutosta on tapahtunu ja me puhutaan avoimemmin ja nauretaan enemmän ja seki kertoo enemmän kaikesta. :) Just niinku toivoinkin.

 

Puol viikkoo sitte sain taas unihalvauksen. Se meinaa et näkee unta mut luulee oikeesti et on hereillä, hallusinoi kaikkea pelottavaa ja tuntee usein et levitois. Samalla ei pysty liikkumaan tai kontroloimaan mitään. Seon niiku kai puoliks valvetila ja puoliks unta. Hyvin hyvin epämiellyttävää. Se tulee usein jos on ollu pitkään huonolla päällä yhdistettynä siihen et pakottaa lähes itsensä olemaan hereillä liian kauan. Nukkukaa siis ihmiset, it's for ur own good.

 

 

 

Vois ottaa näkkärin ku nälättää. Mut siit tulis vaan syyllinen olo? Eikö niin?

Jospa joisin vaan lisää vettä?

 

Ja jos syön yhden haluan kuitenkin toisen?

 

Jos syön näkkärin niin kämppis kuulee?

 

Ja jos syön mitään...

tahdon aina lisää.

 

Mutta vesi ei vahingoita.

Se on puhdasta.

Olet mitä syöt.

 

En halua olla näkkäri.

Oma elämä

Heihei kaikki kaunokaiset <3

 

 

Mä oon nyt alottanut oman pikku elämäni täällä uudessa kaupungissa ja on alkanut ihan hyvin. :) Taisiis, näi muuten, ruokien suhteen se on alkanut todella huonosti. Koulussa kaikki menee aina syömään ja siellä näin seurustellaan ja puhutaan ja tutustutaan. Kouluruoka maksaa 2.50 € mikä on aika halpaa ku miettii että kuinka hyvää se ruoka on. Ja sit kun kerran maksaa sen joka päivä ni ei viitsi syödä vain salaattia. Eli joka päivä koulussa oon syöny ihan kunnon annoksia ties mitä. Jälkkärit maksaa erikseen ja niitä en oo ottanut.

 

Sitten kotona oon mässäillyt ties millä. Yks päivä viime viikolla mä oikeesti tein pohjanoteerauksen ja... ostin kaupasta Hieman eväitä. Yks kolmioleipä jonka söin yksin puistossa, ihan pokkana söin puistonpenkillä istuskellessani ja ihailin maisemia. Ohikulkijat ei varmaan ajatellut muutakun että tossa on joku random tyttö jolle tuli nälkä. Ei mulla ollut nälkä. Ja ne ei tiennyt että kotiin tultuani söin ne kaksi kuorrutedonitsia jotka ostin samalla kauppakeikalla. Tai sitä että tein sen jälkeen vielä itselleni kaksi reissumiesleipää rasvaisella juustolla ja kaikilla muillakin päällysteillä. Muina päivinä oon syönyt suklaata, karkkia, lisää donitsia, valmispasta-aterioita ja siis vaan kaikkea ihan paskaa... :( Häpeän.

 

Suunnitteilla kun oli että aloittaisin heti laihtumisen täällä. Mutta nyt on uusi viikko ja uudet kujeet, näin toivoisin ainakin. Kävin viikonloppuna takasin kotona mut nyt oon täällä opiskelijakämpässä ja mulla on, arvatkaas... nälkä. Kyllä! Tänne kun pääsin oon juonut kupin kahvia ja lasin omenamehua, mutustellut keräsalaattia ja syönyt kulhollisen mustikkajugurttia. Ai että kun tekisi mieli jotain!!

 

Keräsin thinspoa just koneelle ja tein kollaasin hyvistä motivaatiosanonnoista. (laitoin ne kaikki tänne<3) Kohta meen nukkumaan, huomenna taas ihana päivä koulussa! Oon niin innoissani siitä mitä mä opiskelen nyt! Tää on ihan uutta mulle, kun saa olla oikeesti luova koulussa kokoajan ja tehdä käsillä ja suunnitella ja kaikkea ihanaa. Oon niin elementissäni. :)

Meinasin siis että en laita laihtumis tavoitteita itselleni muuta kun että kunhan laskee edes vähän joka päivä. Ei muuta. Ja jos joskus jää paikoilleen niin sit ei voi mitään, parempi yritys seuraavana päivänä, mutta ei saa nousta. En tiedä ihan miten tän teen koska ostin vaa'an ikeasta, joka on samalla ns lattia-kello, ja se on täyttä humpuukia! Se näyttää ihan liian vähän ja lukema vaihtelee riippuen missä kohtaa vaakaa seison. En luota siihen tippaakaan, ja ostan uuden heti kun pystyn. Eli näin alussa koitan vaan seisoo samas kohtaa, tai sit en punnitse ollenkaan. Kotona katoin et suurinpiirtein 55 kiloa tai vähä alle ois alkupaino. Huhhuh se nous paljo viikossa... :/

Tää teksti ei lopu koskaan et nyt lähden kauneusunille :) Ostelin tänää vaatteita ja koruja ja kaikkee ihanaa ja oon huomen koulus ihanan näkönen ja sillon on helppo vaan tyytyä termoskannu kahviinsa<3. Hyvää yötä!