where am I going?

Voi auttakaa mua joku. oon ihan hukassa. Koko elämä tuntuu niin hauraalta ja epävarmalta! En tiedä mihinkä oon menossa tai mitä oon tekemässä itselleni.

Viimeks ku kirjotin olin kuntoilusta ihan hurahtanut sekaisin, mut sit piti tehä kolme päivää putkeen ennakkotehtäviä enkä ehtinyt tehä mitään ja putosin taas kelkasta. Nyt istun ja syön vaan taas. Mun stressipisteet nousee taivaisiin. Tätä kaikkea ei auta se et Hänellä menee tosi hyvin. Mä tiedän että pitäis (ja oonkin) olla tosi ylpee ja ilonen hänen puolestaan. Mut ne paineet jotka muhun kohdistuu nyt on ihan liikaa. Se sai just pitkästä matematiikasta TÄYDET pisteet yo-kokeista. Joo. Koulun ennätys. siis se sai enemmän pisteitä ku se "enimmäispistemäärä" ku se teki kaks jokeritehtävää. Hemmetti koht se on jossain uutisissa..! Joo kiva sit paljastin itteni. nojooh...

Guess I'm a pretty sad case then.

Oon niin ylpee ku oon sen tyttöystävä! Tottakai! Mut tuntuu etten kestä. Oon sille ihan liian huonossa kunnossa ja liian huono koulussa. Laiskuuden takia mut anyways. Tuntuu et en anna sille mitään takas mist se vois olla mussa ylpeä. Hirvee syyllisyys aina ku syön. Eli nyt. Syön tän pääsiäis karkkipussin loppuun ja sit alotan kunnolla tän laihtumisen. Pitkän prosessin. Pakkohan mun on jossain olla hyvä et se kehtaa mua esitellä jossain. Mitä jos en pääse sisää mihkää kouluihin? Mitäs jos musta ei tuu mitään ja se pääsee sinne ulkomaille opiskelemaan. Tuntuu et oon pilannu elämäni koska en panostanut lukiossa. Keskiarvoks mulle tuli joo melkeen 8.3 mut silti ääh luin vääriä aineita ku keksin nyt vast et haluunki yliopistoon. Pakko lukee kahta tosi vaikeeta ainetta omin päin next year jos sinne haluun.

Mä tunnen itteni niin arvottomaks.

Oon hyvä piirtämään joo. Ja laulamaan. Ja kaikessa kreatiivisessa oon hyvä. Hän on hyvä kaikessa just matematiikassa ja no kaikissa normi kouluaineissa kylläkin. Ja se on pirun hyvännäköinen. Ja nyt se treenaa ja siit tulee viel paremman näköinen. Kaikki tää ois helpompaa jos oisin lukenu ahkerasti lukiossa. Must tuntuu et oon satamassa mistä kaikkien lukiolaisten laivat lähtee maailmalle hyviin tulevaisuuksiin, mut mä jään sinne satamaan seisomaan ja vilkutan kaikille muille ja Hänelle, joka jatkaa kaunista matkaansa ja unohtaa mut ku jään junnaamaan tänne paikalleni eikä must tuu ku joku pummi. Voisin itkeä taas. Koska mitä jos Hän ei silti välitä musta niin paljoa kuin mä siitä? Jospa mä oon Hänelle vaan joku joka nyt paikkaa sen tyhjän olon. Koska se on ihan ällistyny siitä kuinka kiva mä oon ku kohtelen sitä niin hyvin ja tykkään tehä sen olon mukavaks. Se on mulle ku joku kuningas, on ollu jo kolme vuotta. Se on ollu mulle se tavoite jonka takia tyyliin unohdin koulunkäynnin kokonaan. Ja nyt se on se yks syy miks toivon et oisin panostanut enemmän...
En haluu olla jollekki vaan joku joka nyt sattuu olemaan kiva. Haluun olla jollekkin se ainoa kenen kanssa se voi kuvitella olevansa. Niinku Hän on mulle. Siks oon miettiny et kuuluuko meiän edes olla yhdessä... kyyneleet hemmetti. Mun pitäis uskoo sitä ku se sanoo kaikkee kivaa, esim et oon by far kivoin tyttö kehen se on tutustunu, et mun vierestä on nii ihana herätä, et mulla on hyvä kroppa, kauniit isot silmät, blablabla mut mun mieli vaan sanoo jotain muuta. Et en oo tarpeeks hyvä Hänelle. Miten mä voisin koskaan olla Hänelle tarpeeks hyvä? Ei musta oo siihen. En koskaan laihdu tarpeeks pieneks. Yliopistoon on tosi vaikeeta päästä saati sitte mun ku multa puuttuu kaks tärkeetä ainetta kokonaan aivokapasiteetistä. Eikä mulla oo rahaa eikä kukaan oo antanu mulle edes kesätöitä. Ja Hän on töissä ja saa sen 1000e siitä yo kokeesta ja pääsee kokee kaikkee ihanaa elämässään. Mä oon niin epäonnellinen. Miten mä voin? Mulla on Hänet! Nähtävästi se ei vaan riitä. Ihminen on itsekeskeinen ja haluu omaa parastaan. Mäkin siis, mä tarvitsen sitä turvaa omaan elämääni. On tuskaa elää vielä näin aikaisessa vaiheessa olevassa suhteessa ajatellen et no mulla on Hänet, se on kaikki mitä tarvitsen. Koska jos tää joskus loppuu huomaanki, et oon vaan eläny Hänen siivellä. Mulla ei olis enään mitään pohjaa millekkään. En ois mitään. Tyhjää. Paitsi vatsa joka vieläki pömpöttäis järkyttävänä kumpuna ku parasiitti mun kehossa. Mun keho ON parasiitti. Kaikki se rasva ja takapuoli ja reidet ja käsivarret ja vatsa voi kaikki tämä massa vaan joutaa pois! Sen on hävittävä. Mä en kestä enään elää tässä kehossa. Mä en kestä tulla kosketetuksi. Joka sekunti ku Hän koskee mua mä ajattelen vaan että mitä se ajattelee. Vatsa sisään, jalat kyyryyn ni et takapuoli tuntuu kiinteemmältä. Liian iso iso iso iso. Liikaa pehmeetä. Rumaa. Läskiä, heikkoutta, surua, epäonnistumisia. Huonoa itsetuntoa. Rakkauden puutetta, itseltäni. Voi kuinka mä vihaankaan itseäni just nyt. Ette tiedäkkään.

Painan luultavasti jotain 55 kiloa. Se ei SAA enään nousta. Tai muuten oikeesti alotan itseni rankaisemisen. Ja tiedän kuka sen huomaa. Ja tiedän että se muuttaisi meidän suhteen. Joten en. saa. enään. lihoa. grammaakaan. Hyi saatana tätä ruhoa. Miten tää ahdistus häviäisi?
Nään Hänet huomenna. Mennään ulos vaihteeks tekemään jotain. Jos paastoon tästä sekunnista lähtien huomiseen iltaan asti ni vatsa varmaan kiitettävästi laantunut. Ihan ku onnistuisin siinäkään. Aina kannattaa yrittää. Tänään illalla karkaan kavereitten kanssa viettämään iltaa. Otan mukaan pullon ja juon vettä koko illan. Ajatelkoot he mitä tahtoo. Mä en välitä vaikka alkaisivat miettimään mitä tahansa musta mut aijon laihduttaa. Mitä sitten et oon niitä kaikkia paljon pienempi. Ei oo mun vika et ne on päästäny ittensä siihen kuntoon missä ovat. Ei oo mun asia. Mun keho on mun asia ja teen sillä just mitä tahdon. Tai mitä luulin tahtovani tähän asti...

Ne näkee mut kaikki pikkusena söpönä tyttönä, mut mä tunnen itteni valaaks. Enhän mä mikään valas ole mut verrattuna siihen 47 kiloon ni oon nyt valas. Vaan niin paljon liian iso et en kestä itseäni. Haluun vaan huutaa. Mul on kireät korkeevyötäröiset farkut jalassa ja ne on vaan.. ihan liian kireet. Vatsa pursuu yli. En kestä enään tätä oikeesti pakko mennä rauhottumaan. Haluisin niin kertoa Hänelle kaikesta tästä mut se vaan osottais sille kuinka heikko mä olen jakuinka paljon huonompi oon ku Hän. Erkaannuttais meitä. Vai? En tiedä. Mut en voi menettää Häntä nyt. Mä en tiedä mitä tapahtuis. Mut sit mulla ei olis mitään hyvää enään elämässä. Ei mitään.

Just let me be perfect one day, please.