kilpaa lumen heijastamien auringonsäteiden kanssa, säkenöi hymyni linnunlaulun säestämänä

Otsikko on suoraan tän päivän merkittävimmästä ja oudoimmasta hetkestä muodostettu. Kävelin ulkona, mitä kaunein sää ja kevättä rinnassa. Olin kotiinpäin menossa kaupasta. Kyllä olin ostanut karkkipussin. Elän karkilla nykyään... (paitsi en enään tän jälkeen.) Saan tekstiviestin joka on Häneltä, toivottaa mulle hyvää naistenpäivää. Tekstaillaan sitten siinä ja kysyn mitä Hän tekee. Hän vastaa, ja kutsuu viestissä itseään mun poikaystäväks. Kestää hetki tajuta. Suupielet nousee ja oon ihan ymmälläni. Seison pitkään meiän ulko-oven vieressä rappusilla ja vaan hymyilen itsekseni. Kirjottaessani viestiä takasin mietin silti kuinka paljon uskallan sanoa.. Saan silti itteni vakuutettua et Hän varmasti tarkotti sitä, ei se ois muuten kirjottanu siihen sitä sanaa. Kävelin ensimmäistä kertaa sisään meiän talon ovesta seurustelevana tyttönä.

Eiköhän me nyt sitten olla yhdessä Hänen kanssaan? Ne jotka on lukenu mun viime blogia saattaa muistaa kuinka kauan mä jauhoin Hänestä. Aika uskomatonta et voin periaatteessa nyt kutsua sitä mun poikaystäväks. EI OO TOTTA :O sori. Tää mun aivokapasiteetti on vähän hidas. Hän. :) Hän ja minä. (pakko laihtua. Vihdoinkin siihen on konkteerrinen syy! <3 Rakastan elämää.)

Tää on niin jännä tunne. Tätä mä oon odottanu melkeen 19 vuotta. Vauvana se odottaminen oli tietenkin vähän epätietoista... :D Eli sanotaan noin 12 vuotta, ensimmäisestä kouluihastuksesta asti. Voi niitä aikoja. Ja voi kuinka pitkältä nää vuodet on tuntuneet. Olla se hylkiö ketä kukaan ei halunnut. Sitten aloin yläasteella kasvaa hieman ja koin ensimmäiset treffini ja säätöjä. Olin netissä "yhdessä" erään pojan kanssa. Siitä ei enempää oisin liian tunnistettavissa. Mutta ei me oikeesti oltu. Sit alko The Lukio. Ja näin Hänet. Kolme vuotta ihastelin kaukaa. Joskus ykkösellä - kakkosella oltiin samoissa bileissä ja kännissä jotain juteltiin. Ihastuin vaan enemmän ja enemmän mut olin ihan varma ettei meistä ikinä tulis mitään koska olin aina ihan kipsissä ku se oli lähettyvillä. Olin epätoivonen. Hänellä oli säätöjä muiden kanssa. Yhdessä vaiheessa Hän meni yhteen mun ystävän kanssa. Olin aika murtunut. Se ei jatkunut kauaa. Viimein viime joulun jälkeen alettiin olla samoihin aikoihin baarissa kavereiden kanssa ja juteltiin vähän. Ja uutena vuotena sain mun ekan pusun Häneltä. Hän pyys mua ulos. Siinä sitten mitä nyt lopetti meiän jutun kerran ja tuli sitten takasin "anomaan" uutta mahdollisuutta. :D Ja tässä sitä nyt ollaan. Yhdessä.

En silti ehkä osaa ihan sanoa sitä poikaystäväkseni. En tiiä, ku ei olla siitä sillein vielä kasvokkain puhuttu. On se aika outoa silti. :D Koko juttu on outo. Mutta kieltämättä erittäin ihana. :) Me ollaan niin samankaltasia. Se on alkanu huomata sen vasta nyt. Oon tienny sen jo kolme vuotta. Miehet on hitaita!

Pitäisköhän mun alkaa kutsua Häntä etunimen ekalla kirjaimella? Haluisin. Koska en tiiä... "Hän" on niin kovin abstrakti. Kirjain antais jonkinlaista persoonaa. Ja oisin tosi ylpee saadessani ilmottaa koko nimen toista nimeä myöten mutta enhän mä sitä voi tehdä... :)

Ehkä joskus sitten.

Ei tässä muuta. Kieltäydyin just äidin tuomasta kuivakakusta. Tosin, tein sen koska se maistu paskalle :D mut anyways. Joo söin silti äsken karkkia. Mut en aijo syödä paljookaa normi ruokaa enään. Karkitki koitan jättää pois nyt. Siis nyt mul on oikeesti tavotteelle syy. Et sit kesällä ku mennää rannalle voin ylpeenä ottaa vaatteet pois UUSIEN (tahtoo<3) bikinien päältä ja halata Häntä muitten edessä tietäen et Hän on musta ylpeä. Mhm, vielä on aikaa kesään. ONNEKSI. Tää projekti tarvii aikaa...

PS: Hyvää naistenpäivää kaikille naisille <3 (ja naisenmielisille) :)